Tokoilua, jälkiä ja 1 v. synttärit

Tokoilua

Eilen oltiin pakkasessa, tuulessa lumisateessa taas Marin opissa tokoilemassa. Oman puolituntiseni jaoin puoliksi Siriuksen ja Arwenin kesken. Molemmille koirille pyysin neuvot kaukojen treenaamiseen. Niiden treenamisen aloittaminen kun onnistuu myös mukavasti olohuoneen lämmössä. 😉 Hyvässä seurassa, Sirren taitavia siskoja ja veljiä katsellessa ja taitavan kouluttajan opissa pieni varpaiden ja somien jäätyminenkään ei kyllä niin haitannut.

Kouluhommat ovat hetkeksi helpottaneet, niin olen nyt ehtinyt koirien kanssa hiukan lenkkien lisäksi harrastaa myös olohuonetokoilua. Lähinnä on keskitytty kapulanpitoharjoituksiin. Arwenin ja Siriuksen lisäksi olen tätä nyt treenannut myös Sateen kanssa. Toiveena on talven aikana saada kaikille kolmelle kunnon pito noutoihin.

Jäljellä

Ennen lumen tuloa olemme viime päivityksen jälkeen ehtineet tehdä Arwenin kanssa vain pari jälkeä. Kepit Arwen on jäljiltä nostanut hyvin, mutta jäljenajon tarkkuus ei ole kyllä sitä luokkaa, mitä itse haluaisin. Mikäli lumi vielä sulaa ja päästään ajamaan lisää jälkiä, niin pitänee palata hiukan taaksepäin ja laittaa ainakin keppien jälkeen muutamia nameja tehostamaan jäljenajamisen tarkkuutta, muuten Arwen tekee kohta jäljellä esineruutua keppien kanssa…

Sirius jo vuoden vanha!

Vajaa kaksi viikkoa sitten Sirius täytti vuoden. Juhlaa vietettiin perhepiirissä ja sankari kavereineen sai nakkimaksalaatikkosiilin. 😉

sirre-1vuotta2 sirre-1vuotta

Lopuksi vielä pari kuvaa viikonlopulta

Viikonloppuna Jani sai otettua pari valokuvaa koirista. Lunta oli silloin huomattavasti vähemmän. On tuosta Siriuksesta vaan kasvanut melkoisen iso poika. 😀

kaikki

sirre-ja-arwen

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *